Miten terveydestä tuli sijoituskohde?

Terveys on mitä tärkein meille jokaiselle. Mutta miten terveys istuu pörssiin? Vuodesta 2001 toiminut Suomen Terveystalo alkoi syksyllä 2006 valmistautua pörssiyhtiöksi. Viestintäkumppaniksi valikoitui ToimintaKonsepti.
Listautumisen ajankohta oli maaliskuu 2007. Paitsi aikataulu myös markkina oli haasteellinen.
Sijoittajaviestintä jos mikä on tarkasti lakien ja säädösten säätelemää. Miten ihmeessä tehdä viestintää, joka herättäisi sijoittajien kiinnostuksen uuteen ja melko tuntemattomaan listautujaan?
– Starttasimme opiskelemalla pörssiasiat ja -ohjeistukset perusteellisesti. Suunnittelimme listautumiseen ja listayhtiönä elämiseen liittyviä viestinnän yksityiskohtia yhdessä valitsemamme viestintätoimiston kanssa, Terveystalon viestintäjohtaja Marja-Terttu Verho kertoo.
– Tammikuussa 2007 alkoivat tositoimet ja silloin tehtiin töitä usein lähes ympäri vuorokauden. Toteutimme suunnitellut toimenpiteet ja pysyimme iloksemme hienosti aikatauluissa. Listautuminen onnistui, merkitsijöitä kertyi 4 500, ja osakkeen hinta nousi kohtuulliseksi. Ennen listautumista meillä oli vajaa tuhat osakkeenomistajaa, nyt heitä on jo yli 6 700.
Entä nyt? Terveystalo on kasvanut alallaan maamme johtavaksi yritykseksi. Yhteistyö ToimintaKonseptin kanssa jatkuu. Tavoitteena on edelleen vahvistaa yhtiön tunnettuutta ja tavoitteiden mukaista mainetta keskeisten sidosryhmien piirissä.
Lisätietoja: marja-terttu.verho@terveystalo.com