Uudistuminen syntyy yhteistyöllä

$('#fade').cycle();

- Alkuvuonna 2009 sovimme yhdessä 61 muusikkomme kanssa, että nostamme Oulu Sinfonian Suomen tunnetuimpien joukkoon, intendentti Leena Pälli kertoo.

Parhaimmat musiikkielämykset syntyvät monen tekijän tuloksena: korkeatasoiset muusikot, taitava taiteellinen johtaja, haastava ohjelmisto, huippuvierailijoita ja kannustava yleisö.

Silti tarvittiin vielä jotakin. Uudistumisen yhteistyökumppaniksi otettiin Konsepti-ryhmä.

Sisäistä ja ulkoista vuorovaikutusta

Työ alkoi syvällisellä orkesterilaisten tuntojen luotauksella. Tutkittiin myös muiden tärkeiden sidosryhmien näkemyksiä. Sen jälkeen yhteistyössä määritettiin uudelleen orkesterin perustehtävä, tavoitekuva ja strategia. Kaikki sitoutuivat sanoihin uudistuva, yllättävä, innostunut ja kunnianhimoinen.

Viestintästrategia laadittiin, visuaalinen ilme ja verkkosivut uudistettiin, sisäistä viestintää tehostettiin, sidosryhmäyhteistyötä tiivistettiin. Orkesteri ryhtyi aiempaa aktiivisemmin vaikuttamaan oululaisten ja ympäristön asukkaiden arjessa ja juhlassa.

- Yhdessä tekeminen on luonut suurta innostusta, ja se kuuluu orkesterimme korkeatasoissa soittamisessa. Iloitsemme siitä, että kuulijamäärät ovat hyvässä kasvussa Madetojan salissamme, Leena Pälli sanoo.

- Oulu Sinfonian markkinointiviestinnän kehittäminen on ollut erittäin mielenkiintoinen ja innostava työ. Toisaalta on erilainen aihepiiri ja yhteisö; toisaalta pätevät samat mallit kuin kaikessa strategian toiminnallistamisessa, kuvailee Arja Yli-Hemmo ToimintaKonseptista.

Oulussa on vetovoimaa

Asema ja perinteet velvoittavat: Oulu Sinfonia on Pohjois-Suomen ainoa ja EU:n pohjoisin sinfoniaorkesteri, ja sen juuret ulottuvat 1800-luvun puoliväliin. Klassisen musiikin konsertteja on vähintään kerran viikossa. Lisäksi on kamari- ja vierailukonsertteja sekä muita esiintymisiä. Kouluyhteistyö on tiivistä.

Oulu Sinfonia ja Madetojan sali kiinnostavat myös maailmanluokan kapellimestareita ja solisteja. Klassisen musiikin tuntijat löytävät huippunimiä ohjelmistosta.

Oulu Sinfonia on tehnyt paljon levytyksiä, mm. Leevi Madetojan koko orkesterituotannon.

Tutustu www.oulusinfonia.fi

Miten terveydestä tuli sijoituskohde?
Miten terveydestä tuli sijoituskohde? Terveys on mitä tärkein meille jokaiselle. Mutta miten terveys istuu pörssiin? Vuodesta 2001 toiminut Suomen Terveystalo alkoi syksyllä 2006 valmistautua pörssiyhtiöksi.

Lue lisää >>

VAUTSIa elämään
VAUTSIa elämään Elämä ei ole pelkkää työtä –lausahdus on otettu vakavasti Itellassa. Vuodenvaihteen jälkeen pyörähti käyntiin VAUTSI –hanke Työhyvinvointisäätiön rahoittamana.

Lue lisää >>

Yhteiskuntavastuuraportti?
Yhteiskuntavastuuraportti? Sanahirviö – kyllä vaan, mutta sisältö voi olla mitä mielenkiintoisinta! Lue miten se Konseptiin liittyy

Lue lisää >>

KaMu on vuoden henkilöstöteko
KaMu on vuoden henkilöstöteko Kymmenennen Henkilöstöteko 2009 -kilpailun voitti Itellan KaMu-hanke. Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry ja Ilmarinen valitsivat voittajan marraskuussa.

Lue lisää >>

Naurettava slogani puri!
Naurettava slogani puri! Arja Karhuvaara ennätyksellisellä äänimäärällä valtuustoon Helsingissä.

Lue lisää >>

Vahti, joka ei hauku
Vahti, joka ei hauku Harmittaako, kun vasikankotletit härskiintyivät huomaamatta suojakaasu-pakkauksessa?

Lue lisää >>

Edelliset Seuraavat