Enfon kuva kirkastuu

Tietotekniikan palvelutalo Enfo on ollut hyvin johdonmukainen brändinsä kehittämisessä. Profilointitavoitteet on asetettu vuosia sitten ja niissä on kurinalaisesti pysytty. Työ tuottaa yhä näkyvämpiä tuloksia. Äskettäin julkistettu Tietoviikon yrityskuvatutkimus 2008 osoitti Enfoon liitettyjen käsitysten muuttuneen yksituumaisesti myönteisemmiksi.

Nuorelle ja kuuntelevan kokoiselle Enfolle ei ole kiintoisinta se, kuinka se tutkimuksissa asettuu suhteessa Ciscoon tai HP:hen, tutkimusten arvosanakärkeen. Suurin kiinnostus kohdistuu tutkimusosioon, jossa selvitetään, ovatko päättäjien Enfo-käsitykset muuttuneet kielteiseen vaiko myönteiseen suuntaan. Enfon mielikuvamuutokset olivat hämmentävän yksituumaisesti positiivisia. Kielteiset muutokset käytännössä puuttuivat, mikä on sangen poikkeuksellista.

Tunnettuus kasvussa

Toinen tuore (2008) tutkimus on Aaran yrityskuvatutkimus, joka on Enfon kannalta sikäli relevantimpi, että sen kohteena ovat pelkästään it-palveluja tarjoavat yritykset.

Aaran mukaan Enfon tunnettuus on – Atean ohella – kasvanut voimakkaimmin. Mielikuvamittarista on nähtävissä sama kuin Tietoviikon tutkimuksestakin: kielteiset mielikuvat puuttuvat lähes tyystin.

Konsepti Group Salomonkatu 1, 4. krs, FI-00100 Helsinki, Finland Tel. +358 9 622 6080, Fax +358 9 622 60810