Banneri pistää silmään!

Digitaalisten medioiden rooli osana markkinointiviestintää on ollut kasvussa jo pitkään. Perinteikkäätkin yritykset ovat joutuneet sopeutumaan uuteen virtuaaliseen ympäristöön. Verkkoympäristössä markkinointimateriaaleilta vaaditaan muutakin kuin terävä viesti ja tyylikäs ulkoasu. Jos ei halua hukkua loputtoman informaation virtaan tarvitaan toimintoja, liikettä ja asiakasvuorovaikutusta sekä tarkkaan harkittuja sijoituksia ja kohdistettuja lähestymistapoja.
Konsepti oli alusta asti mukana jo sadan vuoden ikään ehtineen Suomen Matkatoimiston jalkauttamisessa digitaaliseen aikakauteen. Kohdistetun bannerimainonnan lisäksi Konsepti oli vastuussa asiakkaan smt.fi -sivuston suunnittelusta, rakentamisesta ja lanseerauksesta. Sivuilta, jonne erinäisille kohderyhmille suunnatut banneritkin edelleen ohjaavat asiakkaita, löytyy kaikki modernin sivuston herkut online-kaupasta matkailublogeihin.
Koskaan ei ole liian myöhäistä omaksua uusia asioita, mutta ei ole myöskään koskaan liian aikaista. Mainonnan maailma muuttuu jatkuvasti. Meidän tehtäviimme kuuluu varmistaa, että asiakkaanamme sinä pysyt aina vauhdissa mukana.
Tekes tekee mitä?
04.11.2010 Lue lisää
Maailman perinteisin sijoituskohde
04.11.2010 Lue lisää
Kullan hohtoa internetissä
04.11.2010 Lue lisää
Miten syntyvät parhaimmat musiikkielämykset
04.11.2010 Lue lisää
F-Secure on the road
22.10.2009 Lue lisää
Hanki oma verkkotunnus
04.11.2010 Lue lisää
Vahti, joka ei hauku
04.11.2010 Lue lisää
Oulun kivin hotelli
04.11.2010 Lue lisää
Inspected by Customs
04.11.2010 Lue lisää





