VAUTSIa elämään

kuva

Elämä ei ole pelkkää työtä –lausahdus on otettu vakavasti Itellassa. Vuodenvaihteen jälkeen pyörähti käyntiin VAUTSI –hanke Työhyvinvointisäätiön rahoittamana. Tavoitteena on itellalaisten elämänlaadun kokonaisvaltainen parantaminen.

Työssäoloa tuetaan ja kannustetaan. Tavoitteena on tasapaino työn, vapaa-ajan ja perheen kanssa sekä se, että eläkkeelle siirrytään virkeänä. Vautsi!

Johto on sitoutunut hankkeeseen. Esimiehiä koulutetaan ja heille kehitetään apuvälineitä erilaisten tilanteiden kohtaamiseen. Myös työtekijät pääsevät vaikuttamaan hankkeen sisältöihin, sillä VAUTSIn ytimessä toimivat kummiyksiköt eri puolilta Suomea. Yksikköjen työntekijät testaavat jo olemassa olevia toimintamalleja sekä kehittävät ja testaavat uusia. Vautsi!

Yhteistyökumppaneina kehittämistyössä toimivat muun muassa PAU, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Työterveyslaitos ja Suomen Terveystalo.

Lisätietoja
Hankejohtaja jouni.mannisto@itella.com
Asiamies antti.palkinen@itella.com

ToimintaKonsepti tekee kolmivuotista VAUTSI-hanketta ja sen toimintaa tunnetuksi Itellassa ja sen ulkopuolella, tukee työhyvinvoinnin työkalujen kehittämistä sekä aktivoi ja osallistuttaa Itellalaisia hankkeeseen.

Konsepti Group Salomonkatu 1, 4. krs, FI-00100 Helsinki, Finland Tel. +358 9 622 6080, Fax +358 9 622 60810