Sen pitää olla fi


Yksityisille suomalaisille sekä Suomeen rekisteröidyille yrityksille ja yhteisöille oli syksyyn 2009 tultaessa myönnetty jo noin 220 000 fi-verkkotunnusta. Vaikka määrä onkin huomattava, esimerkiksi ruotsalaiset ovat omien tunnusten hakemisessa olleet paljon aktiivisempia.
Viestintävirasto, jonka tehtävänä fi-verkkotunnusten myöntäminen on, kampanjoi kannustaakseen suomalaisia huomaamaan oman tunnuksen mahdollisuudet. Oheiset poiminnat Konseptin suunnittelemasta kampanjasta esimerkittivät mahdollisuuksia. Ääkköset ovat Suomessa OK, samoin numerot ja monisanaiset tunnukset, ja voi kuinka monenlaisia käyttötarkoituksia verkkotunnus voikaan palvella.
Kampanja hyödynsi niin printtiä, liikennevälineitä kuin radiotakin. Ymmärrettävästä syystä Dagmarin mediasuunnitelma otti erityisesti lukuun verkkomainonnan ja hakukoneoptimoinnin.
Muuten, joko sinulla on oma verkkotunnus? Millaisen tunnuksen toivoisit itsellesi? Tarkista, onko se vapaa, kampanjasivustolla!
Volvo – Suomen ostetuin
04.11.2010 Lue lisää
Maailman perinteisin sijoituskohde
04.11.2010 Lue lisää
Uudistumista ja eteenpäin menoa
24.03.2010 Lue lisää
Volvo valtasi kaikki Suomen Kuvalehdet
23.03.2010 Lue lisää
Volvo brand-radiomainontaa vuodelta 2004
12.04.2010 Lue lisää
Enfon kuva kirkastuu
13.10.2009 Lue lisää
Mikä on Verve?
13.10.2009 Lue lisää
Ympäristö kiittää kukkasin!
13.10.2009 Lue lisää
-
Vahti, joka ei hauku
Harmittaako, kun vasikankotletit härskiintyivät huomaamatta suojakaasu-pakkauksessa?
-
Miten syntyvät parhaimmat musiikkielämykset
-
BBC says prize writer is a knockout
When not coming up with advertising campaigns, British copywriter Joel Willans writes fiction.
-
VAUTSIa elämään
-
Tekes tekee mitä?
-
Miten terveydestä tuli sijoituskohde?





