Mikä on Verve?

Vielä pari vuotta sitten Oulun Lasaretinsaaren silmiä hivelevissä maisemissa ja rakennuksissa toimi maankuulu Merikosken kuntoutus- ja tutkimuskeskus. Nyt paikalta löytyy Verve. Siis mikä?
Verve on uusi nimi, jonka Merikosken kuntoutus- ja tutkimuskeskus valitsi itselleen alkuvuodesta 2007. Niin kuvaava kuin aiempi nimi olikin se oli vuosien saatossa alkanut kuvata vääriä asioita.
Toiminta ei sijoittunut enää vain Merikosken rannoille, toimipaikkoja on tänään myös Helsingissä ja Tampereella. Ja toiminta on laajentunut kuntoutuksesta ja tutkimuksesta myös konsultointiin, jolla kokonaisia työyhteisöjä autetaan palkitsevammiksi niin työtä tekeville kuin sitä antaville.
Uuden nimen toivottiin olevan myös kansainvälisissä käyttöyhteyksissä ongelmaton. Sitä Verve on. Sitä käytetään taivuttaen kuin se olisi suomen kielen sana, mutta itse asiassa sana on englantia ja tarkoittaa innokkuutta ja lennokkuutta.
Sekä nimeämis- että ilmeprojektista vastasi Konsepti.
Volvo – Suomen ostetuin
04.11.2010 Lue lisää
Hanki oma verkkotunnus
04.11.2010 Lue lisää
Maailman perinteisin sijoituskohde
04.11.2010 Lue lisää
Uudistumista ja eteenpäin menoa
24.03.2010 Lue lisää
Volvo valtasi kaikki Suomen Kuvalehdet
23.03.2010 Lue lisää
Volvo brand-radiomainontaa vuodelta 2004
12.04.2010 Lue lisää
Enfon kuva kirkastuu
13.10.2009 Lue lisää
Ympäristö kiittää kukkasin!
13.10.2009 Lue lisää





